Jasu |
Miro |
Tässä siis kissani, sen nimi on Jasu. Haettiin se poikaystävän kanssa noin vuosi sitten perheeltä joka antoi 2 kissaansa allergian vuoksi. Toinen näistä kissoista (Miro) katosi muutaman kuukauden päästä muutosta tänne maalle meidän luokse.
Se tästä päivästä sekä lemmikeistäni, kurkataanpa seuraavaksi mitä laukustani löytyy joka ikinen päivä, lähdinpä kouluun tai kaupungille! Kouluun lähtiessä varsinkin seuraavat asiat löytyvät koulukirjojen seasta:
Lompakko tottakai, sillä kuljen autolla ja ajokortti on oltava mukana! Puhelin löytyy myös jos auton kanssa tulee ongelmia ja tietysti muuta yhteydenpitoa varten. :) Vesipullo on itselleni tärkein mukana kulkeva objekti mitä laukustani löytyy, sillä juon paljon vettä. Kalenteri ja penaali kulkevat käsivoiteen kanssa myös mukana. Silloin tällöin saattaa laukusta löytyä myös meikkipussi ja muuta ylimääräistä mitä en aina niin välttämättä tarvitsisi edes mukana! :D
Voisin tähän väliin kertoa, että kuvat otan Canonin EOS550D kameralla, jonka sain muutama vuosi sitten joululahjaksi vanhemmilta. Pidän kuvaamisesta, vaikka tällä hetkellä kuvaus on jäänyt vähemmälle. :(
Loppuun tämän hetken lempparirallatus:
Hauskaa päivää kaikille toivottelee Helpsu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti